Lehdet ovat pysyneet pitkään puissa tänä syksynä. Vihreinä ja raikkaina. Mutta nyt, tänä aamuna huomasin kuinka syksy on saapunut. Viimeöisen syysmyrskyn seurauksena moni puu menetti lehtiään, kasapäin. Ja varsinkin kotikatumme isot vaahterat. Kauniit, selkeälinjaiset lehdet makasivat märällä asfaltilla. Kuin luovuttaneina. Osa vielä kauniin vihreinä.
Puu on kuin ihminen. Molemmat elämme sykleissä. Ihminen on kokonaan luonnon armoilla, samoin puu. Vuodenajan vaihtelun mukaan muutamme energiatasoamme. Muutamme ulkonäköämme. Vaihdamme vaatteidemme väriä ympärillä olevan luonnon kanssa samaan tahtiin.
En pidä syksystä. Vihaan ajatustakin siitä, että valoisa aika tulee päivä päivältä lyhyemmäksi. Värimaailma ympärillämme muuttuu aina vain synkemmäksi. Mieli sen mukana.
Onkohan tässä myös syy siihen, etten löydä yhden yhtä vaatekappaletta, joka miellyttäisi? Kaupan vaatehyllyjen värimaailma kumpuaa poisimettyä energiaa, samoin kuin kotikatumme vaahtera. Jokin kuolee paikalleen, tai ainakin uupuu yrittämiseen.
Kaipaan kesän kirkkaita värejä. Kaipaan raikkautta. Kaipaan valoa.
Mutta tätä tämä elämä on. Jostain on aina luovuttava, saadakseen tilalle jotain uutta. Puu luopuu lehdistään, kasvattaakseen entistäkin kauniimmat ensi keväänä. Ihminenkin alkaa säästää energiaansa pimeinä aikoina jaksaakseen taas keväällä paistaa auringon kanssa kilpaa.
Mutta vaikka kuinka yritän, niin silti en tykkää syksystä. Kaiken eteen joutuu tehdä kahtakauheammin töitä. Mikään ei tule helpolla. Kehosta joutuu puskemaan voimavarat väkisin ulos. Ne eivät tule automaattisesti vaan ne pelkäävät pimeää ja siksi ovat piilossa. Jossain, josta niitä ei aina löydä.
Onnellisia ihmisiä näkee aina vain harvemmin. Kaikki valittavat pimeyttä. Väsymystä.
Hymyjä ihmisten kasvoilta saa hakea. Monilla suu roikkuu alaspäin toukokuulle saakka.
Kesällä jaksan herätä mukisematta juoksemaan vaikka viideltä aamulla. Ei edes tee tiukkaa. Mutta nyt, käperryn entistäkin tiukemmin peiton alle. Viideltä herääminen on minulle painajaista.
Vaikka kuinka yritän saada mieleni tason ajattelemaan positiivisesti, ja vaikka kuinka yritän saada jostain kaivettua motivaatiota aikaisiin aamuihin, niin silti ne tuottavat tuskaa. Se on se pimeys.
Syysaurinko. Kirkkaansininen taivas. Ilman pilven pilveä. Vain se saa minulta hyväksynnän. Ja lapsen riemu, löytäessään maailman kauneimman vaahteran lehden kellumasta vesilammikosta. Siitäkin voi repiä ilonaihetta.
Ja kun lähtee kameran kanssa ulos. Tavoitteena ikuistaa kaunein ja värikkäin syyspäivä. Syksy: saat anteeksi kun olet olemassa. Ehkä opin pitämään sinusta vielä joku päivä. Pienin askelin. Ehkä.
PS/ Eikä unohdeta kirkkaanpunaisia kumisaappaita. Ja niillä hyppimistä vesilammikoissa tyttären kanssa päiväkotimatkalla kilpaa. Pieniä ilonaiheita syyspäivässä.
Syksyhän on täynnä kirkkaita, ihania värejä! :-) Mikään ei ole ihanampaa kuin syksyinen, tuoksuva luonto ja siellä liikkuminen.
VastaaPoistaSateen jäljiltä märkä, musta asfaltti, jota kirkkaankeltaiset lehdet täplittävät. Se, kun sade vihmoo ja tuulee, mutta sisällä voi laittaa takkaan tulen, sytyttää kynttilöitä ja nauttia hämärästä, lämpimästä tunnelmasta.
Syksy on lempeä! Keväällä matalalta paistava, kirkas aurinko paljastaa kaiken lian ja moskan talven jäljiltä, se on armoton ja raaka. Kadut ovat paljaat ja likaisen ruskeat, usein on harmaata.
Syksyllä ihmiset ovat usein motivoituneita ja intoa täynnä. Pimeät illat täyttyvät harrastuksista ja perheen kanssa olosta. Syksy on ihanaa aikaa!
Jaksamista ja voimia sinulle, Heidi! Ihanaa, että yrität ystävystyä syksyn kanssa! :-)
Minä yritän kovasti!!! Kesää kaipaavalle ihmiselle tämä vain on rankkaa kun tietää menettävänsä pelin MUTTA toivo elää yhä siinä että näistä hauskoista asioista, joita syksyyn liittyy saa ongittua niitä onnen- ja ilonaiheita:-)
VastaaPoistaTällaisena päivänä kuin tänään, auringon paistaessa ja lehtien ollessa vielä puissa, ei ole moittimista. Joten näistä hetkistä on nautittava. Sateenropinassakaan ei ole mitään pahaa ja kynttilöitäkin on ihana polttaa.
Ei siis puhuta vielä ajasta kun puut ovat vailla lehtiä ja kaikki vain harmaata. Nautitaan tästä mikä on nyt. Täysillä.
Ihania syyspäiviä Sonja!!!
Täällä toinen syksyn vihaaja. Ei vaan lähde käyntiin, vaikka nukkuisi kuinka, syö yhtä hyvin kun muulloinkin.. Luonnon kuolema on kauheinta mitä on. Ja poismuuttavat linnut.
VastaaPoistaTsemppiä siis, kaikille meille!