"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

perjantai 9. syyskuuta 2011

Circle of week, circle of energy.

Viikko on melkein vierähtänyt. On taas puurrettu niska limassa ja kädet rakoilla, mieli korkealla ja ajatukset positiivisena. Tai ainakin yritetty.
Työurakka on painanut päälle jo jonkin aikaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Raakaa on siis peli hyvinvoinnissakin. Mitään ei saa helpolla, mutta tyytyväisyys on aina suuri saavutettaessa tuloksia, niin omia kuin muidenkin.
Jos maanantai alkaa liikuttamisella ja jatkuu sen motivoimisella, niin tiistai jatkuu samaa rataa paitsi että kahtakauheammin.
Keskiviikkona ollaan jo levon tarpeessa, mutta yhä on haettava jostain se positiivisuus ja energia saada ihmiset liikkeelle, hyvinvoiviksi ja motivoituneiksi. Valmennusta valmennuksen perään, jopa jo itsellekin.
Torstaina punnitaan se kaikki kantti ja yritetään hakea vielä voima ja energia heilauttaa kuulaa ja polkea spinning-pyörää tuhatta ja sataa, ylä-ja alamäkeä (tuskan)hiki valuen vuolaana otsalta.
Olo on aina tyytyväinen illalla klo 21. Keho raukea ja hyvällä tavalla väsynyt. Työviikko takana. On taas saanut paljon aikaan lyhyessä ajassa. Edessä on kolme päivää vapaata ja sama rumba uusiksi taas maanantaina klo 7.30 alkaen.
Ja miksikö teen työtäni?
Siksi, että joka kerta kun tapaan ihmisen, ohjaan tunnin tai pidän luennon, saan välittää jokaiselle mahdollisuuden hypätä "comfort zonelta" pois ja tehdä mahdottomasta mahdollista. On uskottava ihmisiin ja annettava heille usko myös itseensä. Monilta se puuttuu täysin.

Kurkkaa allaoleva video, joka varmasti herättää ajatuksia siitä että "The right attitude is everything".

http://www.youtube.com/watch?v=H8ZuKF3dxCY&feature=related

Katse kohti valoa, pimeydessäkin.

            
                              Ihanaa viikonloppua!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti