Rantaviivaa fiilistellen.

Tänä aamuna tuli juostua pitkä siivu Helsingin rantaviivaa. Rakastan merta. Sen tuoksua. Aaltojen kohinaa ja merituulen kosketusta koko keholla. Se on aina ollut lähellä sydäntäni. Se rauhoittaa mutta silti antaa valtavasti energiaa, minkä sain kokea tänään.
Voiko parempaa säätä toivoa. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Purjeveneet lipuivat vielä laumoittain horisontissa nautiskellen kesän viime rippeistä. Lenkkeilijöitä oli liikkeellä paljon. Jokaisella ihana aurinkoinen hymy kasvoillaan. Ja minä olin yksi heistä. Yksi onnekkaista!

Kallio oli minulle.

Olin jo edellisenä päivänä suunnitellut reitin sunnuntai-aamun juoksulenkilleni. Reitin piti tuoda fiilistä, siinä piti olla tunnetta, ja se piti olla nautinto. Ja valinta osui nappiin. Täydellisesti!
Kaksi tuntia siinä vierähti. En edes meinanut malttaa tulla takaisin. Juoksu kulki höyhenen kevyesti mutta silti vahvasti. Oli se fiilis, kun kaikki tuntuu mahdolliselta  -- olisin voinut juosta vaikka maailman ääriin. Auringon kultaa kasvoillani.

Keho teki työtä, mutta mieli pysyi rauhallisena. Voi kuinka paljosta olisinkaan jäänyt paitsi, jos en olisi ollut siinä hetkessä, aistinut tunnetta, jota se hetki toi tullessaan. Näin ja havainnoin elämän kauneutta. Ihmisten onnellisuutta. Lasten iloa ja koirien riemua. Näitä asioita on ympärillä, ja paljon, jos vain on aikaa katsoa.

Minulla oli aikaa myös pysähtyä. Ikuistaa muutamia mahtavia hetkiä. Kiitos iPhonen, joka kulkee monessa mukana. Loisto kapistus!

Horisontti ja aamuaurinko.

Aaltojen kohinaa.

Rantaa pitkin.

Kotimatkallani iPodistani tuli vahingossa biisi "No easy way out", cover versiona kylläkin.

http://www.youtube.com/watch?v=mXq_63F0lOk&feature=fvsr

Sanat olivat kuin tehty siihen hetkeen "... there is no easy way out, there is no short cut home..."
Olisin voinut valita sen helpoimmankin reitin, suoran tien ilman mutkia, mäkiä ja kivikkoja mutta ehei, kallioita, hiekkamäkiä, kivikkoja ja rappusia oli löydyttävä.

Loistava treeni alaraajoille, askeltaen ja tasajalkaa hypäten.

Tasapainohaastetta.

Juokseminen on kuin elämä.
Ilman haasteita emme kehity, emme vahvistu eikä meistä tule parempia ihmisiä. Turha oikoa sieltä mistä aita on matalin, siellä on yleensä ruuhkaa. On yritettävä kurkottaa juuri sieltä korkeimmasta kohdasta yli, mistä näkymät ovat parhaimmat! Onnistua ei tarvitse ensimmäisellä kerralla, mutta ehkä seuraavalla, tai sitä seuraavalla...