Ylimääräiset 3 600 sekuntia.

Aika mateli tänä sunnuntaina ihanan hitaasti. Kun luuli kellon olevan jo vaikka mitä, niin se ei ollutkaan vielä mitään. Huippua!

Voi kun näin olisi joka sunnuntai. Voi kun sunnuntai olisi päivä, kun maapallon pyörimisnopeus hidastuisi puoleen ja kaikki rauhoittuisivat.
Yksi ylimääräinen tunti. 60 minuuttia. 3 600 sekuntia. Se teki ison eron, aika moneenkin asiaan.

Ei ollut kiire mihinkään. Sunnuntaina yritän muutenkin olla tekemättä mitään suuria suunnitelmia. Mutta että yksi ylimääräinen tunti. Johonkinhan se oli käytettävä. En keksinyt parempaa kuin ihanan rentouttavat päiväunet. Unihan on kuin laittaisi rahaa pankkiin, jonkun viisaan mielestä.

Monelle ihmiselle nykypäivänä tekee tiukkaa olla tekemättä mitään.

”Apua, mun kalenteri on ihan tyhjä sunnuntaina”, huudahti yksi asiakkaani muutama vuosi takaperin, ja hän oli ihan tosissaan.

Olen ollut joskus yksi heistä. Olen suorittanut viikonloppuja yhtä antaumuksella, kuin olen suorittanut töihinikin liittyviä asioita. On pitänyt päästä kauppaan sunnuntaina. On pitänyt siivota ja puunata koti kiiltäväksi. On pitänyt treenata hullunlailla. On pitänyt tehdä ja valmistella töitä seuraavalle viikolle. Valmistautua jo maanantaihin, unohtaen kokonaan itse sunnuntain ja koko viikonlopun tarkoituksen.

Teen yhä edellämainittuja asioita, toki, mutta olen pyrkinyt jättämään ”pitäisi” sanan pois lauseistani. En ota stressiä, vaan toimin uudenlaisissa rajoissa. Tai ainakin yritän toimia. Lipsumista tapahtuu, kaikkea kun ei opi hetkessä ja kukaan kun ei ole täydellinen.

Päiväunet ovat luksusta. Viime aikoina vasta olen oppinut nauttimaan niistä. Tyttäreni ollessa pieni, monen muun äidin tapaan käytin päiväuniajan mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi. Suorittamiseen. Pyykit, siivoukset, ruuanlaitto ym. hoituivat suorittaen vaikka väsyneenä. En edes muista nukkuneeni päivänunia. En ehkä koskaan. Mietin monesti olisinko välttynyt omalta uupumiselta, jos olisin osanut ottaa jo siinä vaiheessa erilaisen perspektiivin asioille ja hidastanut tahtia?? Ehkä.

Mutta parempi silti myöhään kun ei milloinkaan, havahtua virheisiinsä ja ottaa niistä opikseen..