Vaikka kuinka tekisi mieli hehkuttaa ulkona niin ihanasti paistavaa aurinkoa, kirkkaan sinistä taivasta ja raikkaan kirpakkaa syysilmaa, niin en tee sitä tänään. Ei joka päivä jaksa.
Aurinko ei kuitenkaan jätä minua rauhaan, vaan tunkeutuu olohuoneen ikkunasta sisään entistäkin voimakkaammilla säteillään aivan kuin yrittäen ravistella minua. Pois pohjalta. Nostaen ylös. Kutsuen luokseen. Hymyilemään.
Hassua.
Nämä päivät ovat niitä, jolloin joutuu kaivamalla kaivamaan positiivisuutta. Pienistä asioista. Joutuu miettimään oikein rankasti, jotta onnen tunteet ottaisivat taas vallan kehossa.
Mitkä asiat ovat saaneet onnelliseksi tänään?
Mieheni keittämä hyvä aamukahvi.
Lämmin, pitkä aamuinen suihku.
Koneellinen puhtaita pyykkejä.
Tyttäreni energisyys, jopa flunssaisena.
Mitä meille aikuisille tapahtuu? Missä vaiheessa meistä häviää se kaikki lapsen energia? Onko kuormitus henkisesti niin suuri, että vajoamme helposti väsymykseen?
Kun päivän mittaan poimii paljon pieniä asioita, niistä tulee yhdessä suurta. Mieli alkaa kirkastua ja sumuverho häipyä.
Jatkan siis näiden asioiden kaivamista ja keräämistä tänään, jotta tästä keskiviikosta tulisi paras mahdollinen, jopa puolikuntoisenakin.
Pohjalta on noustava nopeasti ylös, jotta osaa ottaa taas suunnan oikeaan. Kohti aurinkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti