"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

torstai 22. joulukuuta 2011

Talvipäivä seisahtunut.

Nyt alkoi loma. Ensimmäistä kertaa elämässäni en ole edes ehtinyt odottaa sitä, ja  havahduin tulevaan lomaani vasta alku viikosta. Olin siis unohtanut reilun viikon vapaat aivan täysin kaiken keskellä. Miten tämä voi olla mahdollista??
Mahdollista se on, kun elämä on tietyssä määrin tasapainossa. Niin työelämä kuin vapaa-aika perheen tai omien harrastusten parissa tuottaa yhtä paljon mielihyvää, niin lomaa ei osaa kaivata, se jopa unohtuu. Näin näköjään kävi minulle.
Työrintamalla on tapahtunut paljon positiivisia asioita viime aikoina, ja niistä olen ammentanut voimaa ja tasapainoa elämääni. Tuleva vuosi 2012 näyttää lupaavalta monien asioiden suhteen, ja luottavaisin mielin heitän vapaalle tässä ja nyt palatakseni takaisin sorvin ääreen ensi vuoden puolella.

Tämän korkeammalle ei aurinko noussut.
Tänään marssiessani reippain askelin viimeistä päivää töihin vuonna 2011 auringon paistaessa alimmillaan, tunsin niin paljon hyvää oloa, että minun oli pakko heittää tonttulakki päähän ja hikoilla se päässä spinningit, kahvakuulat ym.

Tonttujumpat hoidettu.

Tämän vuoden viralliset työt on siis tehty. Nyt keskityn perheeseeni, omaan itseeni, rentoutumiseen, rauhoittumiseen, hyvään ruokaan, pitkiin yöuniin ja ehkä ampaisen juoksemaankin muutamaan otteeseen.
Joulu tulee ilman stressiäkin. Ja ilman steriilinä kiiltävää kotia, täydellistä joulupöytää ja kasapäittäin lahjoja.

Neljä pellillistä torttuja.
Rauhallista joulua! Muista pysähtyminen, olemisen sietäminen ja suorittamattomuus. Ihania asioita kaikki!

Tonttuterveisin,

Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti