Nyt voi huokaista. Joulunpyhät ovat ohi. Joululahjaksi sain mm. kahdet pitkät yöunet, jotka olivat parhaimpia lahjoja kaikista. +6 astetta lämmintä ja vesisadetta, syyssäässä siis hurahti aatto. Pukin menopelikin oli pyörillä kulkevaa sorttia tänä vuonna, jalaksilla tuskin olisi ehtinyt joka paikkaan.
Syöden, saunoen, viettäen kiireetöntä aikaa perheen ja läheisten parissa, eläen siinä hetkessä. Näistä oli jouluni tehty. Kaukana arjesta, kaukana kaikesta.
Moni varmasti tuskaili joka vuotiseen tapaan koko joulun ajan liikaa ruokamäärää, jonka suustaan päästi alas. Emmekö me koskaan opi?? Miksi ahtaa itsensä täyteen kun tietää vuosien kokemuksella mitä siitä seuraa; ähky ja huono omatunto.
Itse olen vuosien varrella oppinut jotain, kuuntelemaan kehoani. Ruuan määrä ei juuri poikkea normaalista jouluna, kehoni kertoo milloin "enough is enough". Pitääkö sitä nyt väkisin ahtaa ruokaa vatsaan koko vuoden edestä muutaman päivän takia? Se määrä tuskin pysyvästi nostattaa painoa parissa päivässä, mutta kerää kyllä nestettä kehoon ja antaa turvonneen olon. Moneksi päiväksi.
Ehkä oma ideologiani ja suhtautuminen ruokaan tulee tavastani elää; syön elääkseni, en elä syödäkseni.
Ruoka on "polttoaineeni", ei nautintoaineeni.
Joulun raskaiden ruokien jälkeen mieli on tehnyt vain ja ainoastaan kaikkea tuoretta, raikasta ja mahdollisen värikästä. Salaattia eri versioin. Ja vettä! Olen litkinyt sitä litra tolkulla näiden kahden päivän aikana.
Näillä eväillä valmistaudutaan vuoteen 2012 - takana vuosi, joka on ollut ehkä rankin kaikista 35 vuodesta. Mutta vuosi, joka on opettanut paljon, kasvattanut, vahvistanut ja tehnyt minusta vielä entistäkin paremman ihmisen, ainakin itselleni.
Päivääkään en vaihtaisi pois, mutta on muutamia päiviä, joita en koskaan haluaisi kokea uudelleen, niin kovan koulun tämän vuoden aikana olen saanut käydä. Oppia ikä kaikki.
"We don't know how strong we are until being strong is the only choice we've got."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti