Elämän rajallisuus on ollut mielessä viime kuukausina useastikin lähipiirissä tapahtuvista asioista johtuen. Ei se maallinen mammona tee meistä ihmistä, joka voi sanoa eläneensä tuonpuoleisen portilla, vaan kokemukset tekevät meistä ihmisen, joka voi sanoa että on elänyt.
Jos minulle annettaisiin vuosi elinaikaa, niin mihinkähän sen käyttäisin. Tiedän ainakin mihin en sitä käyttäisi. Tuskin ostaisin upouutta asuntoa, koska se ei antaisi minulle mitään. En myöskään lähtisi törsäämään ylikalliisiin merkkikuteisiin tai viimeistähuutoa oleviin tekniikan ihmeellisyyksiin.
Käyttäisin aikani kokemuksiin. Ostaisin niin moneen paikkaan lentoliput kuin suinkin olisi mahdollista. Olisin perheeni kanssa niin paljon kuin suinkin mahdollista, ja valokuvaisin niin paljon kuin suinkin olisi mahdollista. Ja toki, juoksisin niin monta aamulenkkiä kuin suinkin mahdollista.
Ajatus elämän rajallisuudesta laittaa väkisinkin priorisoimaan asiat uudella tavalla. Mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Lähdemme täältä pois kuitenkin jokainen samoin varustein kuin tulimmekin.
Vuodenvaihde on monille puntaroinnin aikaa. Käydään läpi mennyttä vuotta, pohditaan, analysoidaan, ja luvataan olla parempi ihminen tulevana vuonna, menestyä, elää terveellisemmin, pudottaa painoa jne. Ne perusjutut.
Mutta mitä jos tietäisimmekin että tuleva vuosi olisikin meidän viimeinen? Tekisimmekö samat tyhjät lupaukset kuin edellisenä vuonna pitäen itsestäänselvyytenä sitä, että elämme vielä monia vuosikymmeniä tästä eteenpäinkin? Tuskinpa.
Tänä vuonna lupaan itselleni yhden ainoan asian. Lupaan elää jokaisen päivän niin hyvin kuin mahdollista, tehdä joka päivä edes yhden uuden asian, jota en ole aiemmin tehnyt. Koskaan kun ei tiedä milloin oma rajallisuus tulee vastaan.
"Live as if you'll die tomorrow. Dream as if you'll live forever."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti