Elämä on korttipeliä.

Pelikortit pelastivat tekemisen puutteelta, kun ulkona pauhasi rajuilma ja vessassa täytyi käydä kynttilän valossa. Paluu elämän yksinkertaisuuteen, mikä tuntui vaihteeksi jopa kivalta.
Siinä kortteja latoessani pöytään, aloin ajatella pelaamista hiukan syvällisemmin.
Korttipeli todellakin oli verrattavissa elämään.
Meistä jokainen saa korttipakan eteensä elämässään. Miten sen tulee pelaamaan, hyvin tai huonosti, on kiinni valinnoista, joita teemme matkamme varrella. Valinnat johtavat aina eteenpäin. Suuntaan tai toiseen.
Aina kaikki ei suju toiveiden mukaisesti, asiat junnaavat paikallaan ei-toivotulla tavalla. Peli ei silti ole menetetty. On muutettava taktiikkaa, opeteltava uusia taitoja. Tehtävä uusia havaintoja ja valintoja, jotka vievät taas uudella tavalla eteenpäin. Luovuttaa ei saa.
Joskus on onni matkassa, jolloin asiat sujuvat suuremmitta ponnisteluitta. Joskus taas mikään ei tunnu menevän putkeen, ja mitä ikinä tekeekin tuntuu lisäävän kapuloita rattaisiin.
Joskus on uskallettava ottaa riskejä, tietämättä mitä nurkan takana odottaa. Ilman riskejä emme löytäisi niitä vuolaana virtaavia jokia, elämän kauneutta tai onnistumisen elämyksiä.
Ei se millainen pakka, vaan se miten kortit pelaamme, ratkaisee.
Meillä on mahdollisuus opetella, kouliintua ja harjaantua hyviksi elämän korttipelissä. Voitto ei ole tärkeintä, vaan itse pelaaminen, tavalla johon olemme tyytyväisiä.

Miten ajattelit itse pelata korttisi vuonna 2012??