Junassa.

Yksinmatkustamisen hienous/surkeus piilee siinä, että yleensä on äärimmäisen tietoinen ympärillä tapahtuvista asioista ja ihmisistä.

Tämä tapahtui junassa Hämeenlinna-Helsinki sunnuntai-iltana.

Koko junanvaunu näytti olevan täynnä toinen toistaan kummallisempia tapauksia. Yksi kailotti puhelimessa elämänsä surkeutta koko joukolle. Toinen niisti joka toinen sekunti niin railakkaasti, että olin voida pahoin. Kolmas kaivoi aarteita nenästään antaumuksella ja neljäs yritti pitää lastaan paikallaan. Molempien tapaukset vaikuttivat toivottomilta. Viides haisi niin pahasti vanhalle viinalle, että olin vaihtaa vaunua. 
Jokaisesta olisi löytynyt kerrottavaa varmasti mutta jätin siihen. Työnsin napit korviini entistäkin syvemmälle, käänsin volymea ja suljin silmäni. Jos olisin ollut junassa Siperiassa tai keskellä Kiinaa, tämä olisi ollut kiinnostavaa, mutta Suomessa...tämä on niin nähty.
Ja kun vilkaisin vielä vieressä istuvaa matkustajaa, joka puhui kimeällä äänellä siskon pojalleen, huomasinkin hänen olevan naisen sijasta mies.
Näillä mentiin loppuun saakka. Johonkinhan se tunti junassa on käytettävä - people watching rules!!

Ja sitten huomasin naputtavani itse äänekkäästi sormilla rytmiä puhelinta vasten. Joku teki varmasti muistiinpanoja minusta ja ajatteli että "shut up"...