"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

lauantai 26. marraskuuta 2011

Onnen asioita.

Olen puhunut paljon onnellisuudesta viime aikoina. Olen myös kirjoittanut paljon siitä. Jostain syystä onnellisuus on aihe, josta voi aina puhua, keskustella, kirjoittaa. Se on aina ajankohtainen.
Mutta erityisesti viime aikoina, olen kiinnittänyt siihen erityistä huomiota.



Kun viime keväänä elämäni joutui törmäyskurssille, olin tienristeyksessä, jossa oli kaksi suuntaa. Joko vajota alaspäin pohjamutia myöten, tai nousta korkeammalle kuin koskaan aikaisemmin.

"Voittaja on se, joka nousee ylös, vaikka ei enää pystyisikään."

Moni vastoinkäyminen on monesti kultaakin arvokkaampi. Yhden oven paiskautuessa nenän edestä kiinni, moni uusi avautuu samalla tuulahduksella.
Ja se, että oppii näkemään asiat eri tavalla, paremmin ja selkeämmin, on parasta kaikessa.

En olisi näin onnellinen, kuin tällä hetkellä olen, jos olisin jatkanut elämääni saman kaavan mukaisesti.
Jos en olisi löysännyt naruja, ja tarttunut vain ja ainoastaan niihin nauruihin, jotka ovat tärkeitä, en olisi koskaan oppinut näkemään lähietäisyydeltä arjen tuottamia iloja.

Kolmevuotias tyttäreni on esikuvani suhtautumisessa arkielämään. Hänen lausahdukset ja oivallukset ovat neronleimauksia ja jäävät todellakin mieleen pyörimään.
"Voi ei, unohdin laittaa pesukoneen päälle vielä illalla", tokaisin ennen iltapesua.
"Ei se haittaa äiti. Kyllä ne voi pestä huomennakin", neiti vakuutti.
Todellakin. Huomenna ehtii vaikka mitä, niitä asioita, joita ei tänään viitsinyt tehdä.
"Ei se haittaa"- kuuluu neidin suusta useastikin, ja monesti se osuu niin täydellisesti asioiden kohdalle, mitkä eivät oikeasti todellakaan haittaa.

Flunssan kourista pikkuhiljaa toipuneena, alan päästä takaisin "elävien kirjoihin". Minulla on ollut päiviä aikaa "listata" mielessäni asioita, jotka ovat osana onnellisuutta.

Tämä lauantai on ollut poikkeuksellinen muihin viime päiviin verrattuna. Aurinko ilmoitti itsestään liian monen sadepäivän jälkeen, että ihan silmiä häikäsi ulos mentäessä.
Flunssan kourissa helposti ruokahalu katoaa täysin, mutta tänään huomasin sen taas palanneen. Ja nautin kaikesta hyvästä. Antaumuksella.
Energiatankkauksen kokeneena, istun tässä sohvalla varmasti vielä reippaasti huomisen päivän puolelle, koska en malta mennä nukkumaan. Viime päivät olen vääntäytynyt vällyjen alle jo viimeistään kymmeneltä, joten nyt kökitään hiukan pidempään.
Rakkaiden ihmisten läheisyys ja kosketus saa aikaan paljon hyvää. Halaukset ja suukot kuuluvat arkeen, ja ne haluan opettaa myös tyttärelleni.
"Äiti-kulta, sä olet ihana. Sä olet minun äiti ja minun tärkein aarre", sanoi tyttäreni tänään, ja voi kuinka se lämmittikään sydäntä.

Vaikka en saanut tänään miljoonia lotossa, taaskaan, niin en vaihtaisi hetkeäkään pois tästä päivästä niiden rahojen takia.

"Parhaat asiat elämässä ovat korvaamattomia."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti