Unohdin hipsuttelut ja sipsuttelut. Tänään painoin täysillä eteenpäin. Annoin kehon tehdä kunnolla työtä, tuntien jokaikisen lihaksen supistuvan äärimmilleen. Askeleet olivat pitkiä ja voimakkaita. Mahtava fiilis!
Kylmä ilma antoi aivan uuden ulottuvuuden juoksuun. Lihakset oli pakko pitää lämpimänä tehokkaasti. Vihaan pakkautua vaatekasan alle. Vihaan kahisevia tuulitakkeja ja liehuvia housuja. Vaatteiden on istuttava päälle kuin hanska käteen. Täydellisesti. Ja minulla oli juuri sopivasti päällä hyvään olotilaan juoksun aikana.
Auringon säteet siivittivät luontoon taas kauneuden. Puut ja maahan pudonneet lehdet olivat kauniiden jääkiteiden peitossa. Vesilammikot olivat saaneet jäisen kuoren ja merikin huuhtoi rantaan pakkashileitään.
Loppusuoralla, kohti kotia, aloin tuntea kuinka kylmä ilma teki kurkkuun raa'an veren maun. Olin juossut viimeisen pitkän, loivan ylämäen niin tehokkaasti kuin vain kehosta voimaa vielä lähti, ja siinä olin, puuskuttaen tasaten hengitystä viimeisissä liikennevaloissa ennen kotia. Hengittäen vahvasti yhä kylmää ilmaa.
Taas annos elämän kauneutta. Voimaa ja hetkessä elämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti