Olin niin puolikuollut, että koko aamun zombeilin kiitettävästi. Ajatukset harhailivat epäoleellisissa asioissa ja keskittymiskyky oli kadoksissa.
Riittävä uni on ratkaiseva tekijä ihmisen toimintakyvyn kannalta, sen sain huomata taas tänä maanantaiaamuna, kun tyttäreni oli heräillyt pitkin yötä pitäen minuakin valveilla useaan otteeseen.
Maanantain tapaan herätys oli taas klo 5.30. Ulkona odotti valtava määrä lunta, joita kukaan ei ollut vielä ehtinyt auraamaan pois. Pilates-tuntini täyttyi taas vakiporukasta, minkä jälkeen hyppäsin juoksumatolle herättelemään itseäni ja miettimään omaa olotilaa ja juoksukuntoani, jonka olen asettanut suurennuslasin alle tälle keväälle. Aikaa tänä aamuna ei ollut paljon, joten jokainen minuutti oli maksimoitava. Intervalliharjoituksia ja kaltevuuskulman nostoa.
Puoli tuntia riitti hengästymiseen ja sykkeen kohoamiseen lähemmäksi maksimia. Olo koheni huomattavasti, ja kuten olen aiemminkin sanonut; juoksutreeni ei koskaan kaduta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti