"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

tiistai 7. helmikuuta 2012

Juoksujalka ja Power Plate

Lievästi kadoksissa ollut juoksumotivaationi nosti tänään reippain mielin päätään. Ihanaa!
Olen vannoutunut ulkonajuoksija ihan jo siitäkin syystä, että saan itseni siihen tilaan kuin haluankin juoksun aikana olla: rento ja rauhallinen.
Juoksumatolla juostessani juoksusta tulee helposti suorittamista, jota vihaan yli kaiken. Lihakseni jännittyvät helpommin monotomisen liikeradan kautta ja edessä olevan saman "maiseman" katselu alkaa tympimään yllättävän nopeasti.
Pieni tauko itse juoksemisessa teki hyvää, sillä tänään juoksu kulki. Jopa juoksumatollakin.
Tasainen alusta antoi mahdollisuuden tunnustella kehon liikkeitä, jokaista askelta ja jokaista tärähdystä rullaavalla alustalla. Tuntuiko jossain kireyttä, puolieroja, lihasheikkoutta tms.
Tein siis tästä 45 minuutista matkan itseeni, oman kehon tuntemuksiin ja syy-seuraussuhteiden miettimiseen.
Lihaskunnon puolella otin palauttavaksi harjoitteeksi Power Platen, ja sen päällä tehtävät liikkeet oman kehon painolla. Kyykkyjä, punnerruksia, dippejä, staattisia pitoja jne.


Power Plate on laite, jonka idea perustuu lihasten tehokkaampaan supisteluun värinän ansiosta. Power Plate on loistava apuväline lihaskuntoa harjoitellessa, mutta sopii myös tehostamaan venyttelyliikkeitä ja rentouttamaan väsyneitä lihaksia.


Power Platesta voi lukea enemmän allaolevasta linkistä:

http://finland.powerplate.com/

Loistava laite palauttavaan harjoitteluun.

Liikepankkia ja ideoita löytyy.

Itse kehittelen aina uusia tapoja treenata, kun vanhat rutiinit alkavat tulla korvista ulos. Motivaatiohan on A ja O kaikessa mitä teemme, ilman sitä mikään ei ole pitkäkestoista.
Rikkomalla rutiineja niin omassa treeniohjelmassa kuin elämässä yleensä, saamme mielekkyyttä tekemisiimme.

"JOS JATKUVASTI TEEMME SAMOJA ASIOITA, EMME PÄÄSE LAINKAAN ETEENPÄIN."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti