"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

lauantai 4. helmikuuta 2012

Villasukkia ja viinimarjoja.

Oi voi, jäi aamun juoksulenkit juoksematta kun nokka valui vuolaana koko yön ja aamun. Kauan olenkin kärvistellyt tässä ilman flunssan flunssaa muiden hoitaessa sen puolestani, mutta nyt meikäläistäkin vedetään vällyjen alle lepäämään.
-18 astetta mittarissa ei pahemmin houkuttele ulos liikkumaan, vaikka kuinka tarkenemisessa olisi kyse vain ja ainoastaan pukeutumisesta. Ja siitähän siinä on kyse, totta tosiaan.
Kauppareissu riitti minun kohdalla tämän päivän ulkoiluun, huomenna uutta yritystä.
Kun flunssa yrittää iskeä, niin pahinta mitä siinä tilanteessa voi itselleen tehdä, on lähteä sitä poistamaan rankan treenin kautta.
On hidastettava tahtia, keskityttävä matalatehoiseen liikuntaan hikirääkin sijaan. Kuumeisena ei parane liikkua lainkaan. Senhän me kaikki tiedämme, eikö vain?
Oman kehon ja olotilan kuuntelu on tärkeintä. Se on sitä omasta hyvinvoinnista huolehtimista, tiedostamista, mitä keho milläkin hetkellä on vailla. Flunssaisena maalaisjärkikin sanoo "lepää!!!!", terveenä se taas huutaa "anna mennä vaan!!". Ja silloin mennään eikä meinata.



Tänään keskityn itsestä huolehtimiseen, vedän villasukkaa jalkaan ja teen tyttäreni kanssa lettuja kaivaen pakastimen uumenista kesäisiä vitamiinipommeja lisukkeeksi samaan malliin kuin aamupuuroonkin.

"Kuuntele kehoasi, sillä sekin kuuntelee sinua."



2 kommenttia:

  1. Tänään nukutti, joten salireissu saa jäädä huomiselle. Kuuntele kehoasi. =)

    Meneekö teillä muuten tavallinen aamupuuro vai laitatteko siihen mustikoiden lisäksi muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuro kuin puuro käy kaupaksi:) Marjoilla tai ilman. Mä olen itse ihan puurofriikki ja lisään puuroaineksia aina joka paikkaan. Antaa hyvin energiaa, ja sitä tarvitaan:)
      Ihanaa viikonloppua!!!

      Poista