"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

tiistai 15. toukokuuta 2012

Juoksukoulu jyrää...

Tänään taas mentiin. Juoksukoulun toinen tapaamiskerta ja viime viikkoiseen tapaan oli mitä mahtavin juoksusää. Taivas pilvetön, ilma lämmin ja lähes tuulenvireetön. Lämpöä noin viitisentoista astetta ja moni oli jo vetänyt shortsit jalkaan ja lyhythihaisen päällä. Itsekin mietin samaa, mutta päätin silti sonnustautua pitkähihaiseen juoksupaitaan. Kevätsää kun on petollinen, muistan äidin aina sanoneen.
Viime viikkoinen juoksukouluporukka oli jokaista myöten koossa ja valmiina taas voittamaan itsensä.
Töölönlahti oli tupatentäynnä lenkkitossujen liiketta, mutta kyllä pientareelle vielä yksi joukko naisenergiaa mahtui.


Jatkoimme edellisellä kerralla läpikäydyillä asioilla, kuten esim. juoksutekniikan kertaamisella, hengityksen rytmittämisellä sekä pidensimme hölkän/juoksun osiota minuuteissa suhteessa kävelyosioon.
Tällä kertaa en "kellottanut" enää tarkkoja minuutteja vaan ilmoitin noin ajan, millä sain jokaisen juoksemaan pidempään kuin olisi itse aavistanutkaan.
Hölkän ja kävelyn yhdistäminen on hyvä aloitustapa juoksuharrastukseen. Liika kuormitus kerralla pelkän juoksun kautta kipeyttää lihaksia ja niveliä liikaa eikä välttämättä tee enää mielikään lenkkipolulle. Mutta on muistettava myös, että liian kauan "turvavyöhykkeellä" junnaaminenkaan ei ole hyvästä.
Minuutteja ei sekunnin tarkkaan kannata lähteä laskemaan, vaan ennemmin opettelee kuuntelemaan omaa kehoa ja sen tuntemuksia. Hyvä apu on myös sykemittari, jos ei luota täysin kehon antamiin viesteihin.

Hyvään alkuun pääsee esim. seuraavanlaisella harjoitteella:

Viikko 1 (2-3 x vko)

5 min reipasta kävelyä
2 min hölkkää
2 min reipasta kävelyä
2 min hölkkää
2 min reipasta kävelyä
...jne.
5-10 min palauttavaa kävelyä

Viikko 2 (2-3 x vko)

5 min reipasta kävelyä
2 min hölkkää
2min reipasta kävelyä
3 min hölkkää
2 min reipasta kävelyä
3 min hölkkää
2 min reipasta kävelyä
...jne.
5-10 min palauttavaa kävelyä

Voiko helpommin hommaa aloittaa!!! Ja kun pikkuhiljaa hölkkäosioon lähtee lisäämään minuutteja ja vähentää niitä sitä mukaa kävelystä niin huomaa kehittyvänsä entistäkin nopeammin.
Mutta pitää silti muistaa, että maltti on valttia.

Kävimme tänään myös läpi juoksijalle tärkeimmät venytykset ja ne voi tsekata tästä vuoden takaisesta jutusta.

Ja ei muuta kun ylös, ulos ja lenkille!

2 kommenttia: