"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

lauantai 12. toukokuuta 2012

Going CROSSFIT.


Parasta antia perjantai-iltana ei ole lätkäpelin seuraaminen tv:stä vaan irvistely, hikoilu, läähätys ja puuskutus Crossfit-salilla.
Emme voi vaikuttaa miten Suomi pelaa mm-lätkää, mutta voimme vaikuttaa siihen, kuinka hyvin itse selviämme treeneistä renkailla, maassa ryömimisestä ja levypainojen kanssa taistelusta yms.
Taasen kerran sanon suureen ääneen että TÄÄ ON NIIN MUN JUTTU!!!!
Crossfitin tärkeimpiin sääntöihinhän kuuluvat seuraavat kolme pykälää:

1. No Ego
2. Respect
3. If you like it, spread it.

Viimeinen kohta kehottaa levittämään sanaa eteenpäin jos crossfitistä tykkää, ja minähän tein työtä käskettyä. Raahasin mukanani joukon kollegoitani kokeilemaan lajia.
Liikunta-alan ihmisistä kun on kyse, niin hommaa ei tarvitse vääntää rautalangasta. Kaikki olivat valmiita haasteeseen epäröimättä, ja vaikka ikähaitari oli kahdenkympin ja viidenkympin välillä, niin rautaista voimaa ja periksiantamattomuutta löytyi jokaisesta. Aivan mahtavaa!!!
Itse lajiin jo täysin hurahtaneena osasin jo varautua siihen mitä oli odotettavissa. Hienoa oli silti se, että paljon tuli minullekin uusia juttua opittavaksi, eli sain haastettua kehoani jälleen uudella tavalla.

Paikka oli yhä sama Crossfit Central Helsinki, jossa kävin n. kuukausi takaperin. Paikka on avattu vuoden vaihteessa Jätkäsaareen vanhaan punkkeriin, ja kurssit ovat täynnä syksylle asti.

Perjantai-illan treenimme koostui perus alkulämmittelystä. Siihen kuului mm.
Polvennostojuoksua
Spurtteja
Askelkyykkyjä venytyksineen
Karhu- ja rapukävelyä yms.

Syke nousi nopeasti ja lihakset heräsivät.

Alkulämmittelyä seurasi 4 minuutin pituinen keskikehonhallinta osio, jossa vatsalihakset ja selkä pääsivät tekemään työtä 20 sekunnin pätkissä 10 sekunnin palautuksella.
Ja itse päivän treeni eli WOD (workout of the day) oli seuraavanlainen:

Ring Row x 20
Lunges @ 5/10kg
Bear crawl 2 x 20m

Aikaa 10 min ja AMRAP (as many rounds as possible=niin monta kierrosta kuin mahdollista).

Koska meitä oli yhteensä 7, niin meistä muodostui kaksi paria ja yksi kolmen ryhmä. Yhteistyöstä oli siis kyse hikeen ja naarmuihin saakka.

Parit tekivät 20 x ring row siten, että se joka aloitti teki niin monta vetoa käsivarsien varassa ylös kohti renkaita kuin jaksoi, esim. 12 x, josta toinen jatkoi vielä loput 8 x, jotta 20 toistoa oli täynnä. Kolmen kopla taas teki saman mutta toistoja oli yhteensä 30.

Lunges eli askelkyykyt toteutettiin seuraavanlaisesti:
Valittavana oli joko 5 tai 10 kg:n kiekko, jonka kanssa askelkyykättiin niin, että polvi osui maahan. Askelkyykkyjä oli jatkettava niin kauan kuin oma pari oli selviytynyt 2x 20 metrin karhukävelystä, minkä jälkeen oli päikseen vaihto. Oli siis vaan toivottava, että oma kaveri olisi tosi nopea karhukävelemään:)

Omalla kohdallani syke ei niinkään noussut kohti taivaita yhtä lailla kuin edellisellä treenikerralla, mutta lihaksissa taas tuntui tällä kerralla enemmän.

Näin jälkeenpäin kummastelen, kun mikään paikka ei ole kipeä, vaikka aika uupumukseen saakka lihakset eilen illalla vedettiin. Käsivarret olivat eniten hapoilla renkaista ja päänyläpuolella pidettävän 10 kg:n kiekon takia, mutta nyt ei tunnu missään.
Joka tapauksessa tänään pidän välipäivän, nautin rentoudesta ja palauttelen mieleen eilisen treenin tuomat endorfiinikicksit.

Jihaa! Pakko päästä pian uusiksi:)


PS/ Kuvia treeneistä tulossa pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti