"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

perjantai 25. toukokuuta 2012

15 min SUPERtreeni.

Kun aikaa ei ole paljon, on maksimoitava jokainen minuutti käyttöön mahdollisimman hyvin. Unohdettava haahuilut, liialliset mietinnät, ylimääräiset ajatukset. Tärkeintä on keskittyä olennaiseen, siihen mitä on tekemässä.
Tämä pätee kaikkeen.
Mitä ehtisit tehdä 15 minuutissa? Jäätkö miettimään ollako vai eikö olla-kysymyksiä, keksimään liudan tekosyitä vai toimitko?
Jotta 15 minuutista tulisi mahdollisimman tehokasta ajankäyttöä, se on hyvä suunnitella etukäteen, ja varsinkin jos on kyse treeneistä.
Minulla oli todellakin tänään aikaa tasan 15 minuuttia itselleni. Olin jo edellisenä iltana suunnitellut pääkopassani äärimmäisen intensiivisen lihastreenin aamuun ennen asiakastani.
Edellisen illan spinning-tunnilla käyttämäni normaalia suuremmat vastusmäärät tuntuivat yhä jaloissa, joten ylävartalotreeni oli paikallaan.
Patteriharjoituksia, niitä mä rakastan ja seuraavanlaisen setin sain aikaan tänä aamuna.

Soutulaitteella rivakka alkulämppä 2 min 


(Eräs asiakas tuli jälkeen päin sanomaan, että ei ole kenenkään nähnyt soutavan noin kovaa ja siihen vastasin, että aikaa on rajoitetusti ja jokainen sekunti maksimoidaan. Häntä nauratti, ja vastasi, että eläkkeellä on sitten aikaa hiukan hidastaa tahtia. Totta!)


- Maastavetoja 32 kg kahvakuulalla
- Punnerruksia eritasosta kahvakuula vuoronperään aina toisen käden alla
- Pystypunnerruksia 8 ja 12 kg (x2) kahvakuulilla vaihdellen kilomääriä tarvittaessa
- Penkin yli hyppyjä; pitäen kädet molemmin puolin penkin reunaa ja ponnistaen käsien varassa puolelta toiselle ( mun ikuinen lemppari!!!)

Ja koko rumba läpi kolmesti pienillä juomatauoilla.


Enkä venynyt sen enempää...


Hiki valui. Kädet tärisivät ja huohotus kuului varmasti muillekin. Mutta hyvä treeni tuli tehtyä ja siitä on syytä olla ylpeä.

Mahtavaa viikonloppua!!!

2 kommenttia:

  1. Moi! Hyvältä vaikuttava treeni! Laitatko vielä toistomäärät? Tykkään iteki tehdä supertehokkaita (ZWOW-tyyppisiä) treenejä, ja tämä kuulostaa sellaiselta, jonka voisin itse tehdä! :) Tuo "bunny hop" on myös mun lemppari. Saan aina oudoksuvia katseita kun teen sitä salilla. Ei oo ihan perusjamppaliike :)

    VastaaPoista
  2. Toistomäärät oli kuule niin monta kuin jaksoin, niin kauan kuin pysy liike oikeaoppisesti hallussa. En jaksa laskee mitään määriä varsinkaan näin pikatreeneissä. Mennään mututuntumalla ja vedetään mehut kuiviin:)

    VastaaPoista