"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Metsään menee moni!

Moni ihminen on aivan pihalla. Vaikka elämän perustarpeet ja -edellytykset pitäisi ihmiselle tulla luonnostaan, kuten esimerkiksi syöminen, nukkuminen ja tarpeilla käynti, niin miten tämä syöminen erityisesti voi olla vaan niin kinkkinen juttu.
Tänään satuin pahimpaan ruuhka-aikaan ruokakauppaan ja siinä vahingossa ohimennen kuuntelin muutamia kommentteja ruuasta, mm. mistä tykkää ja mitä ei missään tapauksessa pitäisi syödä.
Kaikkein mieleenpainuvin oli kahden isompikokoisen naisen välinen keskustelu siitä, mitä he syövät päivittäin ja miksi. Kumpikaan kun ei keskustelun mukaan uskaltanut syödä juuri yhtään mitään koska pelkäsivät että kiloja tulisi lisää.
Toisella oli vähähiilihydraattista leipää korissa ja puolentoista litran cokispullo, ja toinen oli siepannut kainaloonsa sipsipussin.
APUA, sanon minä!
Olisi tehnyt mieli kääntyä ympäri ja vaihtaa muutama sana, mutta maltoin mieleni. Jokainen eläköön omaa elämää, mutta tämä oli niin arkinen elävä esimerkki siitä, kuinka ihmiset menevät ruuan kanssa niin metsään kuin vaan metsään voi mennä.
Jo muutaman sukupolven ajan suhtautuminen ruokaan ja syömiseen on muuttunut dramaattisesti. Vanhemmat eivät osaa enää opettaa lapsiaan syömään oikein, koska eivät osaa sitä itsekään. Ei tiedetä mikä on hyvää, terveellistä ja ravintorikasta ruokaa ja mikä taas tekee vain hallaa elimistölle.
Tätä menoa moni nykynuori elää mahdollisimman sairaan elämän, kärsien sydän- ja verisuonitaudeista, tukkiessaan verisuonet rasvalla ja muilla myrkyillä, sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksista, unohtamalla liikunnan kokonaan.
Missä järki? Missä olemme menneet pahasti vikaan? Tämä ei ole pelkästään meillä Suomessa, vaan tämä on yleismaallinen ongelma kaikissa länsimaissa. Turha syyttää mediaa tai muita, kaikki on meistä itsestä kiinni, haluammeko ottaa asioista selvää, huolehtia omasta ja lastemme hyvinvoinnista. Laiskuus ja saamattomuus ovat nykyään hyvin yleistä.
Syömättä jättäminen ei tee meistä hyväkuntoisia ja hoikkia, paremminkin huonokuntoisia ja ns. "laihoja läskejä" - säännöllinen ruokailurytmi ja sopiva suhde liikunnan ja ravinnon välillä pitää ihmisen terveenä. Niin yksinkertaista se on - miksi kokeilla mitään diettejä, kun niillä tuskin saa muuta aikaan kuin pahan mielen dietin loppuessa menetetyn painon palatessa takaisin kaksinkertaisena.


"Kehosi on ainoa paikka, jossa sinun on oltava - pidä siitä hyvä huoli."

1 kommentti:

  1. Niin täyttä asiaa. Aika usein saa malttaa kielensä kun kuuntelee sivukorvalla, tai ihan muutenkin ihmisten ruokailutottumuksia tai laihdutusjuttuja. Aina on jokin uusi keino tai tapa jolla varmasti onnistuu ilman sitä perusjuttua - eli terveellistä ja monipuolista perusruokavaliota ja edes vähäistä liikuntaa.

    Mutta miten asioista voisi ottaa selvää jos ei itse edes tajua menevänsä metsään?

    VastaaPoista