"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulufiilikseen matka käy...

Klo 8.35
Kiireiset ihmiset juoksevat juniin, busseihin, ehkä vielä viimehetken lahjaostoksillekin. Kaupunki elää yhä täydellä sykkeellä. Työpäiviä monilla on vielä muutama ennen kuin joulu saa tulla.
Istun junassa matkalla kohti joulurauhaa. Rauhaa saan kuitenkin odottaa, sillä se on vielä kaukana tästä hetkestä. Kireitä, tiuskivia ihmisiä laukkuineen ja lahjakasseineen. Yksi huutaa lapselleen, toinen miehelleen.
Äänekäs venäläisperhe on pahin. Heidän ääni kuuluu varmasti toiseen päähän pitkää vaunujonoa. Lapset kinaavat videopelistä ja äiti naputtaa vieressä, mies välillä ärähtää.
Maailmaan onneksi mahtuu ääntä ja lapset saavatkin olla äänekkäitä. Mutta mites on aikuisten laita?

Klo 11.38
Jonotan ruokakaupassa. Hihnalle lapataan tavaraa siinä määrin että tiedän tämän kauppareissun kestävän. Ostoskärryt toinen toisensa jälkeen näyttävät pursuavan laatikoita laidasta laitaan, on kinkkua, leikkeletta, kalaa, joululimppua, konvehteja, herkkuja joka lähtöön.
Maailmanloppua ei tullut tänäkään vuonna mutta joka vuosi joulun alla tuntuu siltä että aivan kuin elämää ei olisi enää joulun jälkeen. Hamstrataan, törsätään, syödään ja juodaan kuin ei enää huomista tulisikaan.

Klo 13.01
Yritän nukkua päiväunia. Rentoutua ja rauhoittua. Kauppareissu oli viimeinen niitti jouluostoksille. Tämä saa riittää.
Ikkunasta näkyy kaunis lumivalkea maalaismaisema hivenen auringonsäteillä terästettynä. Tämä kaikki joulunalusaika on vienyt lähes kaikki voimani, melkein järjenkin. Nyt on aika levätä. Olen näemmä perillä.

"Arkihuolesi kaikki heitä, jouluglögit vahvat keitä, sillä mantelit ja rusinat peitä, juotuas juomaa näät enkeleitä."

Kiireetöntä joulua kaikille <3 data-blogger-escaped-br="br">


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti