Juoksuterapiaa.

Olen aina ollut sitä mieltä, että liikunta on paras lääke vaivaan kuin vaivaan. Se parantaa vastustuskykyä, peruskunnosta ja jaksamisesta puhumattakaan. Mutta se poistaa myös mielipahaa, saa aikaan onnistumisen elämyksiä ja lievittää stressiä.
Elämän hurjassa vuoristoradassa on välillä otettava aikalisä, unohdettava liika negatiivisten asioiden ajatteleminen ja murheiden vatvominen, lähdettävä lenkille tyhjentämään pää, annettava raitista ilmaa keholle ja luotava uusia ahaa-elämyksiä mielelle. Positiivisella tavalla.
Moni asia lenkin kuin lenkin jälkeen näyttää lupaavammalta ja umpisolmut alkavat avautua jopa itsestään.
Olen ottanut viikottaisen pitkän juoksulenkkini nyt tavaksi. Yleensä se ajoittuu viikonloppuun, jolloin minulla on aikaa enemmän kuin arkena. Aikaa myös niin paljon, ettei tarvitse "kello kaulassa" juosta vaan päinvastoin, unohtaa aika ja antaa mennä, niin pitkälle kuin keho ja mieli jaksaa.

Aitoa maata jalkojen alla.

Tänään mentiin 10 km, reipasta peruskestävyysvauhtia. Ei mitään intervalleja, eikä juuri temmon vaihtelua, vaan tarkoituksena oli pitää vauhti mahdollisimman tasaisena loppuun saakka.  Minulla on tapana kiihdyttää aina loppua kohti, olen kuin hevonen, jolla on kiire kotiin, mutta tänään pyrin säilyttämään vauhdin aivan samana. Tarkoituksella.
" Running is cheaper than therapy" pitää monella tavalla paikkansa. Mistään muusta liikunta- tai urheilumuodosta en saa samoja kicksejä kuin juoksemisesta. Mikään muu ei tuota minulle niin mahtavaa " I can do anything"- fiilistä kuin juoksu.
Juokseminen on minulle terapiaa, myös silloinkin, kun en terapian tarpeessa olekaan.
Juokseminen vain tekee minusta paremman ihmisen.