Jokaisella tarinalla on tarkoitus, ja tämä tarkoitus voi olla myös opetus.
Tällä viikolla olen törmännyt moneen pieneen tarinaan, mutta kaikkein mieleenpainuvin oli erään asiakkaan käymä puhelinkeskustelu juoksumatolla.
Normaalisti en olisi jäänyt kuuntelemaan, mutta jollain tavalla näin siinä itseni ehkä viiden vuoden päästä, jos seuraisin nykypäivän kasvatusperiaatteita.
Asiakas juoksi kevyttä hölkkää matolla samalla kuin puhui luultavammin lapsensa kanssa puhelimessa.
"Keksi nyt jotain tekemistä", äiti sanoi puhelimeen.
"Siellä ulkona on ihan kiva olla, et sä voi koko päivää sisällä olla ja pelata koneella", äiti jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Siellä on ruokaa jääkaapissa, lämmitä mikrossa", keskustelu jatkui.
"Ai miten niin et osaa, kyllä nyt viisitoistavuotiaan on osattava lämmittää itselleen ruokaa", äiti kummasteli hengästyneenä puhelimeen.
Apua, mietin itsekseni. Mihin tämä maailma oli menossa??
Kesä on ollut minulle aina liikkumista varten, näin on ollut lapsuudestani saakka. Vähät vaatteet päällä, lähes ympärivuorokautinen valoisa aika ja korkea energialataus saavat aikaan sen, että haluan tehdä asioita, joita talvella ei pysty täällä Suomessa tekemään: olla ulkona ja liikkua luonnossa niin paljon kuin mahdollista. Muistissa ovat kirkkaina lapsuuden ja nuoruuden kesät, kun naapuruston lapset kokoontuivat pihapiiriin pelaamaan pesäpalloa, jalkapallloa, koripalloa, sulkapalloa, tennispalloa. Pallo kuin pallo, aina sille oli käyttöä.
Me hypimme, juoksimme, pompimme ja roikuimme, teimme kaikkea mahdollista mitä ihmislapsi pystyykään tekemään kahden käden ja kahden jalan varassa.
Luonto oli lähellä, samoin uimaranta, jossa aika kului helposti aamusta iltaan huulet sinisinä.
Mitä tekeekään nykypäivän nuoret?? He kyllä pelaavat, hyppivät ja pomppivat, mutta monesti vain virtuaalisesti.
Kaikki on muuttunut.
Missä ovat ne lapset, jotka hyppivät ruutua, twistiä ja hyppistä? Vastaus: nämä lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, nämä lapset ovat me, ja meidän jos joidenkin pitäisi tietää, että pieleen mennään.
Tänään vietin tyttäreni kanssa vapaapäivän puistossa, ja siellä seurasin eri-ikäisten lasten leikkimistä ja touhuamista. Lapset ovat luotuja leikkimään, kiipeilemään, juoksemaan, hyppimään ja pomppimaan. Millä muulla tavalla he oppisivat kehostaan, sen toiminnasta ja hallinnasta? Millä muulla tavalla he loisivat vankemman fyysisen pohjan tulevaisuutta varten?
 |
| Lenkkarit jalkaan lapsille ja puistoon! |
Keho muistaa asioita. Se muistaa sen, millä tavalla olemme käyttäneet lihaksiamme lapsuudessa, ja kuinka hyvin pystymme kehoamme hallitsemaan.
Lapsuudessa luotu pohja liikunnalle ja säännölliselle liikkumiselle on suuri etu myöhemmissä elämänvaiheissa. Ja sen huomaan lähes päivittäin asiakkaitteni keskuudessa.
Liikkukaa, olkaa edes hetki lapsia ja tehkää jotain sellaista, jota ehkä olette tehneet viimeksi viisivuotiaana.
"We don't stop playing because we grow old, we grow old because we stop playing."
Aurinkoista viikonloppua!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti