"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Elämä on kuin trampoliini...

...mitä voimakkaammin uskallat ponnistaa sen korkeammalle pääset lentämään.


Viikonloppuun mahtuu paljon ilon hetkiä, pieniä arvokkaita onnen murusia, lapsen pyyteetöntä rakkautta ja aitoa, teeskentelemätöntä iloa.
Aurinkoinen kesäpäivä saa kenen tahansa hyvälle mielelle. Hymyilemään, avaamaan sydämen onnellisuudelle ja hersyävälle naurulle.
Jos elämä olisi trampoliini niin kuinka korkealle uskaltaisit hypätä? 
Katselin 4-vuotiaan tyttäreni hyppelyä upouudella trampoliinilla. Ei pienintäkään epäröintiä, ei pelkoa epäonnistumisesta.
Ihailin sitä rohkeutta, jokaista ponnistusta aina vain korkeammalle ja korkeammalle. 
Kuinka moni aikuinen uskaltaa yhtä rohkeasti heittäytyä uuteen tilanteeseen? Kuinka moni aikuinen uskaltaa testata oman kehon toimivuutta yhtä luontaisesti?
Lapset ovat uskomattomia. He uskaltavat laittaa itsensä likoon kaikella mahdollisella tavalla.
Olin tyttäreni kanssa myös uimarannalla. Äänekäs pikkuneiti kun on, niin helposti myös keräämme katseita minne sitten menemmekin.
"Poika, oletko menossa uimaan vai et?", tyttäreni tinkaa uimarannalla pojalta, joka istuu penkillä reppuselässä. Poika kääntää katseen hämillään pois vastaamatta.
"Poika, harmittaako sua?", neiti ei luovuta, mutta poika ei yhä edelleenkään sano sanaakaan.
"Äiti, osaakohan toi poika puhua ollenkaan?"
"Osaan mä puhua", poika sanoo vaivautuneena ja hiukan suuttuneena, johon neiti tivaa takaisin, "mikset sä vastannut mulle sitten kun kysyin?"
Että näin meillä. Kysymykset lentävät ventovieraillekin paikasta riippumatta, toisia ehkä hymyilyttää enemmän kuin toisia.
Lasten välittömyys on ihailtavaa <3 


Annetaan välittömyyden tarttua ja nautitaan hymyssä suin hauskoista tilanteista jokainen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti