"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Treeniputkessa.

Aina ei ehdi, jaksa tai huvita. Treenata meinaan. Silloin riittää että pitää yllä arjen hyötyliikuntaa, ottaa pientä spurttia liukuportaissa nostaakseen kanssaihmisten ärsytyskynnystä, unohtaa hissin ja jättää sen laiskoille ja kävelee mahdollisimman paljon pitkin päivää.
Mutta sitten kun oikea treeniputki iskee, niin sitten mennään ja lujaa. Haastetaan. Hypätään pois mukavuusalueelta ja annetaan kehon tehdä työtä toden teolla.
Eilisillan spinningissä päästelin taas täysillä. Hiki valui niin solkenaan että ihan silmiä kirveli. Olisi ollut todellakin tällä kertaa uimalaseille käyttöä.
Illalla sohvalla istuessani tunsin kuinka reisilihakset yhä nykivät ja nälkä oli valtava. Keho kävi yhä kierroksilla, ja vaikka kuinka yritti, niin uni tuli vasta joskus seuraavan päivän puolellla, mistä ei ollut apua tämän päivän aikaseen herätykseen.
Olin sopinut treenit kaverin kanssa klo 9 ja sovitustahan tulee pitää kiinni, joten ei auttanut kuin nykästä itsensä ylös ja raahautua salille.
Tämä oli taas niitä treenejä kun samanhenkiset kaverit ovat ruoskapiiskurina toisilleen, eihän siitä tule kuin melkein verta, hikeä ja irvistystä. Kyykättiin niin helkkaristi. Punnerrettiin niin perkuleesti. Väännettiin ja käännettiin painoja ja hypittiin kuin hullut. Koville otti mutta niin hyvää teki.
Voiko viikonloppua paremmin aloittaakaan!
Hiukan hajotti lopussa...
Eikä siinä kaikki. Aurinkoinen kesäpäivä ei ole täydellinen ellei istahda täydellisten treenien jälkeen täydelliseen paikkaan brunssille.
Paljosta taas olla kiitollinen tänä päivänä!

Elämä <3

-Heidi-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti