"Train as if you were the worst, perform as if you were the best."

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Viestinviejänä tavalla tai toisella.

Tällä viikolla tunnen onnistuneeni monessa asiassa. Olen saanut kohdata tyytyväisiä asiakkaita, positiivisia ja iloisia ihmisiä, nähnyt konkreettisesti työni tuloksia ja saanut uusia projektitarjouksia.
Jos aina matkataan tukkaputkella eteenpäin, pidetään viikkorutiinit samana eikä ehditä hidastaa vauhtia, moni asia jää huomaamatta.
Reisivamman takia jouduin jättämään väliin loppuviikon jumpat ja torstain jumppatuntiputki vaihtuikin asiakkaitten parempaan havainnointiin ja tilannekatsaukseen. Mitä kaikkea tapahtuukaan aina torstaisin minun ollessa ohjaamassa kolmen jumpan putkea... Asioita, jotka jäävät huomaamatta.
Viime aikoina olen nähnyt monen asiakkaan lähtevän onnellisena kotiin hyvän yhteistreenimme jälkeen. Toiminnallinen harjoittelu, ennentekemättömät ja -näkemättömät lihasliikkeet, patteriharjoittelu erilaisilla välineillä ovat olleet kova sana monille. Tuntiin mahtuu paljon hikeä, väsyneitä lihaksia ja puuskutusta, mutta myös paljon onnistumisenelämyksiä ja voittajafiiliksiä. Jotkut vain kaipaavat sitä ääripään rääkkiä ilman periksiantoa, ja sitä että joku piiskaa ja ruoskii, eikä anna luovuttaa.


HAHAA... :D


Tästähän tässä kaikessa on kyse - hyvinvointiviestin viemisestä eteenpäin, tiedon ja kokemuksien jakamisesta mahdollisimman laajalti oli sitten kyseessä asiakastapaaminen, blogiteksti, lehtiartikkeli tai TV-esiintyminen. 
Kaikki on plussaa!!!


Käytä portaita!!!!!!!!!!




Mukavaa viikonloppua <3

torstai 26. huhtikuuta 2012

Hetken hidaste.

Ihminen, jonka elämäntapa on liikkua, nauttia siitä, tehdä sitä säännöllisesti, systemaattisesti ja tavoitteellisesti, ei pysähdy pieneen ruhjeeseen, rasitusvammaan, murtumaan tai revähdykseen. Vammakohtaan on kuitenkin hyvä antaa lepoa ja aikaa parantua rauhassa.
Kehossamme on kuitenkin satoja lihaksia ja jos nyrjäytämme nilkan tai murramme sääriluun niin koko yläkeho on yhä toimintavalmiudessa. Tai päinvastoin, rannemurtuma tuskin haittaa alaraajojen liikkeitä kovin paljon.
Vannoutuneen liikuntaihmisen tunnistaa siitä, että vaikka nilkka olisi murtunut niin silti kyynärsauvoilla kinkataan salille tekemään hauis- ja olkatreeniä, tai käsivarsi slingissä roikkuen tullaan kyykkäämään tai hapottamaan reisiä jalkaprässiin.
Mistä tunnistaa taas neuroottisen pakkoliikkumisen?
Raja on hiuksenhieno, ja omasta mielestäni raja menee siinä, mitä liikunnasta ja treeneistä lähtee loppujen lopuksi hakemaan. Seitinohut raja kulkee jokaisen korvien välissä.
Kumpaakin asiaa voisi avata laajemmalti, sillä olen vuosien varrella törmännyt molempiin, mutta päätin kuitenkin sivuta positiivisempaa puolta, eli heitä, jotka vannoutuneesti pysyvät uskollisina omille tavoitteilleen, eivätkä anna kyynärsauvojen tai slingin pysäyttää kehitystä täysin.
On myös niitä ihmisiä, jotka sormimurtuman takia antavat itselleen luvan olla liikkumatta lainkaan. Nämä ovat myös niitä ihmisiä, jotka terveinäkään eivät ole kovin aktiivisesti liikkumassa.
Oikea reisilihakseni on yhä toipumisvaiheessa ja sen suoranainen ja tarkoituksenmukainen rasitus on yhä poissa laskuista. Olen pitänyt sitä kuitenkin liikkeessä päivän mittaan normaalisti. Asiakkaiden kanssa olen joutunut ottamaan kevyesti liikeratoja mukaan näyttäessäni heille harjoitusliikkeitä, ja itseasiassa se on tehnyt vain hyvää.
Tämän tapaisessa venähdyksessä olisi virhe jättää jalka passiiviseksi koska huomaan kuinka liikkumattomuus jäykistää koko kehoa ja aiheuttaa myös reiden alueelle ylimääräistä jännitystä. Ja kun oikean puoleisen jalan venytys ei tule vielä kuuloonkaan, niin lihakset ovat hyvä pitää vetreinä ja mahdollisimman rentoina normaalilla kävelyllä tai yleisesti vain liikkumisella paikasta toiseen.


Harmitus on aina suuri, kun jotain rasitusvammoja ilmenee, mutta pienistä ei pidä valittaa - pahemminkin voisi olla!



tiistai 24. huhtikuuta 2012

Reisille menee...

Lupaava tsemppi kohti toukokuun alun puolimaratonia sai surullisen takaiskun eilen.
Uumoiltuani jo lauantaina oikean reiden oudohkoa olotilaa, päätin maanantaina marssia - niin hyvin kuin kykenin -  lääkärin vastaanotolle.
Aamuinen olotila pilates-tunnin ja kevyen lihastreenin jälkeen oli hetken aikaa hyvä mutta puoleen päivään mennessä kipu alkoi olla jo niin raju, että jouduin jo varomaan askelia työpaikkani jyrkissä portaissa. Oikea jalka tuntui niin raskaalta kokonaisuudessaan, että periaatteessa raahasin sitä mukanani. Lihaksista ei ollut enää nostamaan sitä ylös.
Kaikki alkoi viime torstaina spinning-tunnin jälkeen. Jotain tapahtui vihlaisevasti ja siitä eiliseen saakka kipu ei ainakaan ole hellittänyt, päinvastoin.
Lääkärin diagnoosi oli nelipäisen reisilihaksen kiinnityskohdan venähdys ja lääkkeinä lepo sekä resepti naprometiniä. Auts!
Eilisaamuinen lihastreeni pilates-tunnin jälkeen olisi pitänyt jättää väliin, kivut yltyivät ja jalka alkoi pikkuhiljaa puutua pohjetta myöten.
Nyt käyn suurta henkistä taistelua olotilastani ja siitä että hyvin todennäköisesti joudun jättämään 5.5. juostavan HCR:n väliin. Ja just kun olin saanut juoksun kulkemaan. Damn!!!
Tämä viikko näyttää paljon mihin suuntaan kiputilan ja epämukavuusalueen kanssa mennään.



Nelipäinen reisilihas - m. quadriceps femoris on yhteisellä jänteellä sääriluun kyhmyyn kiinnittyvä neljän suuren reisilihaksen kokonaisuus. Siihen kuuluvat suora reisilihas - m. rectus femoris, ulompi reisilihas - m. vastus lateralis, keskimmäinen reisilihas m. vastus intermedius ja sisempi reisilihas - m. vastus medialis.

Nelipäinen reisilihas yleisesti ottaen on yllättävän altis rasitukselle, revähdyksille ja venähdyksille sen suuren koon ja pinnallisen sijainnin takia.
Tavallisimpia syitä lihaksen repeämiin tai venähdyksiin ovat väsynyt lihas - johon myönnän syyllistyneeni vime aikoina, lihasten epätasapaino, riittämätön palautuminen ja yleinen lihaskireys.
Suora reisilihas on näistä neljästä tärkein, ja siihen oma "vammanikin" tällä kertaa kohdistuu. Mutta kun kyse ei ole kovin suuresta asiasta, vain venähdyksestä omalla kohdallani, niin levolla ja tulehduskipulääkkeillä saan reiteni kuntoon suht nopealla aikavälillä.
Tämä viikko ollaan rasittamatta lihasta - ylävartalo treenit siis kunniaan!









sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Aika pysähtyy.

Oletko koskaan ajatellut, että mitä enemmän haalit itsellesi tekemistä niin sitä nopeammin aika kuluu? Ja taas päinvastoin, mitä enemmän sinulla on luppoaikaa niin sitä hitaammin taas aika matelee.
Aika on käsitteenä suhteellinen. Se on suhteellinen ajatuksiimme, elämäntapaamme ja kaikkeen tekemisiimme nähden. Vaikka meillä kaikilla on sama määrä tunteja vuorokaudessa, niin aivomme prosessoivat aikaa silti eri tavoin.
Minulle sunnuntait ovat yleensä niitä päiviä, joilloin aika melkein pysähtyy. Ainakin iltapäivään saakka. Pyrin nauttimaan jokaisesta sekunnista, jokaisesta joutenolosta ja kaikista asioista, jotka tuottavat hyvää oloa.
Tänä sunnuntaina oli harvinaista herkkua saada nukkua 10 tuntia yhtäsoittoa ja herätä mitä kauneimpaan aamuun, nauttia aamukahvista ja fiilispohjalta lähteä purkamaan päivän minuutteja parhaalla mahdollisella tavalla.
Eilen aamuna heitin sumuisessa ja kosteassa aamusäässä tunnin juoksulenkin parilla kierroksella ympäri Töölönlahden. Juoksu kulki hyvin, mutta viime aikoina olen kärsinyt pahoista lihaskivuista oikeassa reidessä (ja lonkankoukistajassa), mitkä pahenevat aina juoksun tai spinning-tunnin jälkeen aika kivuliaiksikin, ja saattavat jatkua vihlovana kiputilana päiviä jälkeen päinkin. Pelkään pahaa, että jotain tulehdusperäistä on tekeillä, koska vaiva ei ainakaan ole hellittämään päin.
Katsotaan kuinka käy kahden viikonpäästä olevan puolimaratonin, pystynkö juoksemaan lainkaan...
Kolmen poskiontelontulehduksen jälkeen tämä kaikki saattaa olla seurausta siitä, että "vanha minä" on taas näyttäytynyt ja unohtanut levon tärkeyden elimistön sitä tarvitessa.
Mutta unohdetaan nyt voivottelut ja valitukset, nautitaan tästä hetkestä. Kaikella on tapana järjestyä, yleensä parhain päin.

Alla vuoden takainen blogitekstini "Daily kick in the butt" -blogistani. Matka on ollut pitkä mutta kaikki on ollut ponnistelujen arvoista.


21. huhtikuuta 2011 
Mitä tänään ajateltaisiin???

Taas on päivä aloitettava päätöksellä että mieli ovat täynnä positiivisia ajatuksia. Yksi positiivinen asia heti alkuun on aamuaurinko, joka peittoaa synkät muistikuvat yöllisistä oudoista tuntemuksista. Selkäkivuista. Pahoinvoinnista. Vatsakrampeista.


My morning cuppa <3.
Toinen positiivinen asia on aamukahvi, ja nimenomaan rauhassa nautittu. Aaaaah! Ja mitä enemmän näitä positiivisia ajatuksia alkaa mieleen syöttämään niin ajatukset alkavat paisua kuin pullataikina, positiivisesti.


Tästä on siis hyvä lähteä.


Olen alkanut joogaamaan joka aamu saavuttaakseni jonkinlaisen rauhan ja rentoutuksen tunteen niin keholleni kuin mielellenikin. Tämä ei ole aivan uusi harrastus vaan "vanhan hyvän ajan" herättelyä.  Lontoon vuosina harrastin joogaa säännöllisesti muutaman vuoden ja siihen jää totisesti koukkuun. En voinut matkustaa mihinkään ilman rakasta joogamattoani. Olimme kuin paita ja peppu, aina yhdessä, joka paikassa.
Paras muisto on jäänyt Miamista, Floridasta. Olin siellä työmatkalla ja tapanani oli käydä joka aamu lenkillä (klo 6, kyllä!!!) heräten Atlantin ylle nousevaan aamuaurinkoon. Törmäsin siellä parina aamuna ryhmään, joka kokoontui valkoiselle hiekalle joogaamaan. Se näytti niin mahtavalta että minun oli pakko käydä heidän lopetettua kysymässä olisiko mahdollista liittyä seuraavana aamuna mukaan.
Mitään ei koskaan saa ellei uskalla kysyä, ja niin sain yhden elämäni parhaimmista jooogakokemuksista South Beachillä sinä seuraavana aamuna kun jaksoin herätä klo 5.30 pyyhkeineni kohti kilometrejä jatkuvaa hiekkarantaa. It was a heaven!!!


Magical rays.


Kolmas päivän kiitos kuuluu pesukoneelle, jonka aikaansaannoksia tässä odottelen jotta saataisiin pääsiäispyhäreissuun puhtaita vaatteita. Rakastan puhtaan pyykin tuoksua, puhumattakaan puhtaista vaatteista. Hah.


Neljäs päivän hyvä asia on kahvakuula. Olen ollut treenaamatta nyt melkein kuukauden ja pikku hiljaa kehoni alkaa palautua ylikunnosta. Leposyke ei ole enää korkealla ja lihaksiin alkaa palata myös voiman tunnetta. Olin todellakin niin huonossa kunnossa etten jaksanut kävellä rappusia kotiimme, neljänteen kerrokseen.
Sieppasin tänä aamun 8 kg:n kuulani ja verryyttelin selkääni ennen ja jälkeen puolen tunnin joogani. Tunsin kuinka lihakset melkein huusivat lisää kun hermotuksissa oli yhä muistissa viimeisen vuoden aikana tehdyt treenit. Jotenkin on nyt palattava pienin askelin taas "kentälle" ja löydettävä uudelleen se liikunnan ilo, joka elämässäni on aina ollut läsnä.


Viidenneksi osoitan isoa kiitosta sitä kohtaan ettei kihelmöinnin ja puutumisen tunnetta ole kasvoissa tänään ollenkaan vaikka uni jäi viime yönä yhä vähäiseksi. Sitä oppii arvostamaan terveyttä, hyvinvointia ja jaksamista aivan eri tavalla kun kohtaa vastoinkäymiset ja oma terveys heittäytyy vaakalaudalle.
Kipu on suhteellista ja sen kanssa oppii kyllä elämään mutta jos sitä ei ole pakko sietää, niin siitä kannattaa hankkiutua eroon. 


Kuudes hyvänolon tuoja on tänään ollut lounasmunakas!!!!! Olen laiska ja huono kokki, joten kaikki mitä ikinä jaksankaan tehdä pitää olla helppoa ja nopeaa. Eli meidän perheessä ei aina odota kotitekoiset ruuat  kotona. Shame on us!


How do you like your eggs????


Seitsemäs onnen asia tänään on piiiiiitkä pääsiäisviikonloppu. Ja matka maalle. Pikku neidin ilo ja innostus tulee varmasti olemaan unohtumatonta kun hän havaitsee lumien poislähdön ja sen ettei tarvitsekaan enää pukea koko armeijaa vaatteita niskaan, mitä hän on inhonnut koko pitkän talven. Kuten äitinsäkin. (Olenkohan asenteellani tartuttanut ajatuksen uhmaikäisen aivotuksiin???)


Kahdeksas kiitos kuuluu kameralleni, jonka takaa pystyn ikuistamaan hetkiä, jotka kiitävät ohi vauhdilla mutta joiden taianomaisuus ja ainutlaatuisuus on mahdollista säilöä muistiimme paremmin kuvien kautta. Oi, rakastan niin valokuvausta!!!!


Yhdeksäs on kevät ja kymmenes, ajatus siitä että tiedossa on ensimmäinen lämmin viikonloppu sitten viime kesän. 


Don’t ask what the world needs. Ask what makes you come alive, and go do it. Because what the world needs is people who have come alive.” - Howard Thurman-

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Kiihtyvyys nollasta sataan.

Moni paljon reissaava ja autossa istuva pitää työvälineenä kulkupeliään. Sitä huolletaan, pestään ja kiillotetaan, ruokitaan juuri oikealla polttoaineella, jotta kone kävisi parhaalla mahdollisella tavalla ilman nykimistä ja yskimistä.
Siinä samalla minun työvälineeni, ja monesti myös kulkuvälineeni, on oma keho. Vasta viime vuosina olen oppinut pitämään siitä parempaa huolta, antaen sen levätä rankkojen työrupeamien jälkeen -- ja välissäkin, ruokkinut säännöllisesti oikealla ruualla ja huoltaen runkoa erilaisin toimenpitein tarpeen vaatiessa. Niin auto kuin ihminenkin iän alkaessa painaa, ei enää kulje kuin tuliterä vuosimalli. Kierroksilla käydään kauankin rankkojen työputkien jälkeen ja palautumiseen menee aiempaa enemmän aikaa.
Tällä viikolla olen huoltanut kehoani monin eri tavoin. Keväthuolto on paikallaan niin autoille kuin meille ihmisillekin. Hiukan viilausta ja höyläystä, täydellistä puhdistautumista ja paljon hyvää polttoainetta. 
Jos olisin auto, niin olisin ehdottomasti jeeppi. Alla varma pohja, kulkee vaikeassakin maastossa eikä hevillä säikähdä haastavia esteitä. Ne ylitetään aina, tai sitten kierretään jos ei muu auta.




Ihanaa viikonloppua! <3

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Aurinkoa ja aurinkolaseja.

Aurinko. Se oli ulkona tänään. Paistoi kirkkaalta taivaalta ja hiveli jokaisen sielua tavalla tai toisella. Minun sieluuni se iski syvälle, antoi merkin energiakeskukselle, ja ilmoitti että kohta on kesä. Keho alkaa pikkuhiljaa pärjäämään vähäisillä yöunilla, koska se ei malta nukkua auringon ohi.
Olisiko vapaapäivältä voinut toivoa parempaa kuin pilvetöntä taivasta ja krookuksia tunkemassa esiin puiston pientareilta. No ei olisi voinut!


Kevät ja kesä laittaa minut pukeutumaan väreihin, haalimaan niitä ympärilleni kaikella mahdollisella tavalla. Puhumattakaan kodin sisustuksesta tai ylimääräisistä väripilkuista asusteissa esim. kengissä, koruissa, huiveissa, aurinkolaseissa jne.
Menneellä viikolla poikkesin hiukan täydentämässä kevät/kesävaatevarastoani ja ostoksiin tarttui niin paitaa kuin housua ihanissa kirkkaissa väreissä. Olen aina haalinut tummia housuja, ja mielellään farkkuja, mutta nyt päätin repäistä ja ostaa pinkit kesähousut. WOW!


Kaunis keväinen sunnuntai kului tänään ulkoillen, tutkaillen kevään ensi-ihmeitä kamera kädessä ja lapsi toisessa. Puistot täyttyivät ihmisistä ja kaikilla tuntui olevan aikaa nauttia juuri siitä hetkestä, auringonsäteistä ja ajasta läheisten kanssa.


Ihanaa alkavaa viikkoa, pysykää energisinä ja hymyilkää kilpaa auringon kanssa :D

lauantai 14. huhtikuuta 2012

CROSSFIT rules BIG time!

Nyt on pakko hehkuttaa, ylistää ja huutaa täysillä YES! Niin mahtava treenisessio oli tänä aamuna.
Keho kävi niin kovilla kierroksilla, että just ja just sai hengityksen kulkemaan. Periksi ei voinut antaa ennen kuin kello piippasi, huohottaen ja niin tyytyväisenä. Olo oli kuin uudestisyntyneellä!
Minulla on ollut jo kauan työnalla päästä ihan kunnon tiloihin ja välineillä treenaamaan Crossfit-harjoittelua.


Kahvakuula itsessään ja pelkästään alkaa jo tuntua tylsältä, joten se on merkki siitä, että on aika katsastaa muita kehoa äärimmilleen haastavia treenimuotoja.
Crossfit ei ole aivan uusi juttu minulle, pääsin testaamaan sitä jo vuosia sitten ulkomailla asuessani, mutta Suomeen kun kaikki tulee jälkijunassa niin mahdollisuudet päästä taas sujahtamaan lajin pariin ovat auenneet vasta viimeisten vuosien aikana.
Jos Crossfit ei sano vielä mitään niin lajiin voit tutustua mm. TÄSTÄ linkistä. Youtubesta löytyy inspiroivia videopätkiä, joista kuka tahansa voi saada kicksejä käydä kokeilemassa laijia ja moni meistä "masokisteista" ja adrenaliini- ja endorfiiniaddikteista myös hurahtaa siihen.

Crossfitin säännöt yksinkertaisuudessaan.

Aamuihminen kun olen, niin treeniaika klo 9.00 sopi minulle paremmin kuin hyvin. Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsee CROSSFIT CENTRAL HELSINKI, jonne löytäminen epäselvien liikennejärjestelyiden ja rakennustyömaiden vuoksi oli alkuun aika haasteellista. Sain alkulämmittelyni jo siinä, kun seikkailin puolihölkkää pitkin ja poikin kunnes joku osasi neuvoa minut suureen betonipunkkeriin, jonka 6. kerrokseen juoksin maailman jyrkimmät kierreportaat viimeisillä minuuteilla.
Olikohan siinä jo ironinen viesti tulijoille, että jos et pysty nousemaan portaita ylös, niin olet ehkä väärässä paikassa??
En ollut onneksi ainoa joka tuli viime minuuteilla.
Paikka oli kaikkea muuta kuin viimeisen päälle siisti kuntokeskus, johon moni on tottunut. Mutta jos olisin sitä tullut hakemaan, niin olisin voinut mennä yhtä hyvin työpaikkani salille treenaamaan.
Tulin kuitenkin hakemaan pelkistettyä, karua raudan hajua ja tuntua, verenmakua ja kunnon hikeä. Ja sitä, että kukaan ei treenin jälkeen lähtisi kovin hehkeänä takaisin kotiin.
Meitä oli paikalla yhdeksän "wannabe" crossfitteriä tänä lauantaiaamuna ja koutsimme Ben piti pienen briiffin alkuun mitä crossfit pitää sisällään ja mitä tänään tulisimme tekemään.
Alkulämmittely piti sisällään hölkkää, polvennostoja, kyykkyjä, askelkyykkyjä, kaikki sen takia että keho heräisi, liikeradat avutuisivat ja lihakset olisivat valmiita vastaanottamaan tulevan rääkin.
Crossfitissä on kyse kokonaisvaltaisista liikkeistä, joita tehdään tietty toistomäärä kutakin liikettä tietyssä ajassa kierros kierrokselta. Välineinä ovat mm. oman kehon paino, kahvakuulat, levytangot, rekkitangot, boxit, renkaat, kuntopallo ja köydet. Auton tai traktorin renkaita, lekaa, aerobisia treeniosioita mm. perusjuoksua, porrasjuoksua, hyppynarulla hyppimistä tms. näkee myös. Voisiko sanoa että vain taivas on rajana mitä ja millä on mahdollista tehdä jotain.

Porukka valmistautuu koitokseen.

Meidän treeni koostui tänä aamuna perusasioista, joista oli hyvä nähdä kunkin mahdollisuudet edetä haasteellisimpiin treeniliikkeisiin.

12 x kyykky kahvakuulalla
8 x burbee (yhdistelmäliike hypyillä ja punnerruksilla)
6 x jalkakiipeily seinää vasten

aikaa 8 min ja niin monta kierrosta kuin kukin ehtii oman kunnon mukaan. Taisin pudota kierroksissa kärryiltä mutta omien laskujen mukaan niitä tuli viisi ja olo oli kaikkensa antanut.

Päivän treeni.


Loppuaika hyödynnettiin muiden mahdollisten liikkeiden läpikäyntiin kuten esim. leuanvetoihin, renkaisiin yms.
Ei ole kyllä vähään aikaan ollut niin hyvä olo treenien jälkeen joten suosittelen!!!!!

Rekkitankoja, box-hypyille laatikoita yms.


perjantai 13. huhtikuuta 2012

Metsään menee moni!

Moni ihminen on aivan pihalla. Vaikka elämän perustarpeet ja -edellytykset pitäisi ihmiselle tulla luonnostaan, kuten esimerkiksi syöminen, nukkuminen ja tarpeilla käynti, niin miten tämä syöminen erityisesti voi olla vaan niin kinkkinen juttu.
Tänään satuin pahimpaan ruuhka-aikaan ruokakauppaan ja siinä vahingossa ohimennen kuuntelin muutamia kommentteja ruuasta, mm. mistä tykkää ja mitä ei missään tapauksessa pitäisi syödä.
Kaikkein mieleenpainuvin oli kahden isompikokoisen naisen välinen keskustelu siitä, mitä he syövät päivittäin ja miksi. Kumpikaan kun ei keskustelun mukaan uskaltanut syödä juuri yhtään mitään koska pelkäsivät että kiloja tulisi lisää.
Toisella oli vähähiilihydraattista leipää korissa ja puolentoista litran cokispullo, ja toinen oli siepannut kainaloonsa sipsipussin.
APUA, sanon minä!
Olisi tehnyt mieli kääntyä ympäri ja vaihtaa muutama sana, mutta maltoin mieleni. Jokainen eläköön omaa elämää, mutta tämä oli niin arkinen elävä esimerkki siitä, kuinka ihmiset menevät ruuan kanssa niin metsään kuin vaan metsään voi mennä.
Jo muutaman sukupolven ajan suhtautuminen ruokaan ja syömiseen on muuttunut dramaattisesti. Vanhemmat eivät osaa enää opettaa lapsiaan syömään oikein, koska eivät osaa sitä itsekään. Ei tiedetä mikä on hyvää, terveellistä ja ravintorikasta ruokaa ja mikä taas tekee vain hallaa elimistölle.
Tätä menoa moni nykynuori elää mahdollisimman sairaan elämän, kärsien sydän- ja verisuonitaudeista, tukkiessaan verisuonet rasvalla ja muilla myrkyillä, sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksista, unohtamalla liikunnan kokonaan.
Missä järki? Missä olemme menneet pahasti vikaan? Tämä ei ole pelkästään meillä Suomessa, vaan tämä on yleismaallinen ongelma kaikissa länsimaissa. Turha syyttää mediaa tai muita, kaikki on meistä itsestä kiinni, haluammeko ottaa asioista selvää, huolehtia omasta ja lastemme hyvinvoinnista. Laiskuus ja saamattomuus ovat nykyään hyvin yleistä.
Syömättä jättäminen ei tee meistä hyväkuntoisia ja hoikkia, paremminkin huonokuntoisia ja ns. "laihoja läskejä" - säännöllinen ruokailurytmi ja sopiva suhde liikunnan ja ravinnon välillä pitää ihmisen terveenä. Niin yksinkertaista se on - miksi kokeilla mitään diettejä, kun niillä tuskin saa muuta aikaan kuin pahan mielen dietin loppuessa menetetyn painon palatessa takaisin kaksinkertaisena.


"Kehosi on ainoa paikka, jossa sinun on oltava - pidä siitä hyvä huoli."

torstai 12. huhtikuuta 2012

Hyvän asian puolesta mihin vaan!

Ideaalisessa maailmassa kaikilla maailman lapsilla olisi samat lähtökohdat elämälle. Jokainen lapsi saisi osakseen niin paljon rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa, että niiden voima kantaisi pitkälle elämässä. Kenenkään lapsen ei tarvitsisi nähdä nälkää, tuntea ikävää tai käydä läpi traumoja, joita monet sodan jalkoihin jääneet lapset joutuvat kokemaan.
Eikä kenenkään tarvitsisi tuntea kipua ja kärsimystä sairauksista tai taudeista, joita maailma on pullollaan.
Mutta me emme elä maailmassa, jossa täydellinen idealismi toteutuisi, vaan elämme maailmassa, jossa viattomat joutuvat kärsimään ja omahyväiset ruokkivat itsekkyyttään aina vain enemmän ja enemmän.
Mitä olisit valmis tekemään läheisesi hyväksi jos kyse olisi vakavasta sairaudesta? Olisitko valmis uhraamaan itsestäsi jotain, jotta läheisesi saisi parasta mahdollista hoitoa ja lääkitystä sairauden hoitoon ja siitä paranemiseen?
Kävelisitkö maailman ympäri tai kiipeäisitkö himalajalle kerätäksesi rahaa kalliisiin hoitoihin?
Juoksin ensimmäisen maratonini aikoihin, jolloin molemmat isoäitini makasivat sairaalassa. Tiesin molempien tilan olevan silloin täynnä kipua ja kärsimystä, joten aina aamutreeneihin lähtiessäni motivoin itseäni ajatuksella, että jos isoäitini selvisivät sodasta, oppivat elämään sen jälkeisten traumojen kanssa ja urheina sinnittelivät yli kahdeksankymppisiksi, niin kyllä minä yhdestä maratonista selviän.
Opin silloin itsestäni ja rakkaudestani juoksuun uusia asioita, joilla oli elämääkin suurempi merkitys. Opin myös suhteuttamaan suuria ja pieniä asioita toisiinsa, antamaan pienillekin asioille merkityksen.
Olen juossut koko elämäni enemmän tai vähemmän, mutta vasta viime vuosina juokseminen on saanut syvällisemmän merkityksen.



Ja kun alku viikosta tuskailin toistuvia poskiontelontulehduksiani ja mietin miten on puolimaratonin laita kolmen viikon päästä, sain yllättävän puhelun, joka muutti suhtautumiseni moneen asiaan taas täysin.
Minua pyydettiin mukaan Euro Peliin Elämälle -kampanjaan, vastaanottamaan sporttihaaste ja juoksemaan syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Helsinki City Maraton elokuussa joukkueessa, jossa on mukana useampia suomalaisia urheilumaailman vaikuttajia.
Voiko tästä muka kieltäytyä? No ei todellakaan!!
Olin jo muutenkin juoksemassa ko. maratonin, mutta nyt sain suurempaakin suuremman motivaation juosta kyseiset 42,195 kilometriä hyvään tarkoitukseen.
Aivan mahtavaa!!!

Ideaalisessa maailmassa minulla olisi myös enemmän aikaa ja mahdollisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyysprojekteja mm. lasten ja nuorten parissa ja auttaa vanhuksia.
Suuria ihminen ei pysty yksin saavuttamaan, mutta jos jokainen kerää oman kortensa kekoon, lopputulos on toista. Yhdessä saamme aikaan enemmän!
Lastemme eteen juoksen vaikka useammankin maratonin. Terve ihminen pystyy käyttämään vahvaa fyysisyyttään tavalla, mihin heikompi ihminen ei pysty, miksi emme siis auttaisi heitä, joiden omat voimat eivät riitä. 

Mitä sinä olisit valmis tekemään?

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Jäinen hiekkamutasohjo - ja ei kun menox!

Jokainen askel. Jokainen kilometri. Jokainen sydämen syke. Jokainen rakentaa pohjaa tulevalle, paremmalle ja vahvemmalle.
Neljän päivän vapaat pääsiäispyhineen antoivat aikaa, energiaa ja helpon mahdollisuuden juosta ulkona pitkästä aikaa. Kylmä viima väritti matkaa ja vaihteleva maasto teki kaikesta haasteellisempaa, mutta se ei menoa haitannut. Minähän rakastan haasteita!




Aurinko paistoi lämpimästi tietyissä paikoissa niin että oli sulattanut hiekkatiet kuravelliksi. Paikkapaikoin oli kuitenkin yhä kiiltävää jäätä ja purevaa pohjoistuulta. Tuntui siis yhä harmillisesti talvelta.
6 km hölköttelin pitkin maaseututeitä, ja kun siinä ei ollut riittävästi, niin otin alleni vielä auraamattoman pururadan.
Vaikka musiikit pauhasivat korvilla, niin silti siinä samalla juostessani minulla oli aikaa keskittyä myös kuuntelemaan omaa kehoani.
Vasen jalka tuntui alkuun pitkän aikaa vieraalta, jotenkin painavalta ja vetämättömältä. Minulla on ollut viime aikoina outoja hermonykimisiä juuri vasemman puoleisessa reidessä ja saman puoleinen pohje on myös tuntunut kireämmältä kuin oikea. Venyttelyistä huolimatta en ole saanut puolieroja tasoittumaan.
Juoksun jatkuessa, pikkuhiljaa vasenpuolikin alkoi rentoutua ja koko keho pääsi kuin pääsikin lopulta oikealla tavalla mukaan.



Pururatakeikka antoi loppuvoitelun koko keholle, psyykettä myöten. Jokaiseen askeleeseen oli otettava voimaa syvemmältä mielensyövereistä, ponnistettava vahvana ylös ilman että askel missään vaiheessa tuntuisi luhistuvan.
Ylä- ja alamäkiä, nilkkoihin asti puoliupottavassa hangessä, asfaltti tuntui lastenleikiltä tähän verrattuna, ja jopa tylsältä.
Seuraavana päivänä sain maistaa jaloissani edellisen päivän uurastukset tukkoisilla takareisilihaksilla ja kipeillä kyljillä.


"No pain, no gain."

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Superinhimillinen.

Pienet kyyneleet valuvat vuolaina samettisen pehmeitä poskia vasten. Taivaansiniset silmät kiiltävine kyynelhelmineen katsovat kohti ja kysyvät: "Äiti, miksi tämä kipu ei lopu?"
Äiti taistelee omien kyyneltensä kanssa, nieleskelee ja yrittää säilyttää tilanteen rauhallisena. Sydän itkee verta nähdessään pienen ihmisen tuskan ilman, että pystyy siihen mitenkään sillä hetkellä vaikuttamaan.
"Kultarakas, tekisin mitä vain, jotta olosi helpottuisi mutta valitettavasti äidillä ei ole supervoimia, jotka veisivät kivun heti pois."
Kyyneleet yhä valuen poskia pitkin oieni ihmisen alku kysyy, "Miksi sinulla ei ole supervoimia?"



Niin, miksi minulla ei ole supervoimia??
Jokaisen äidin pitäisi pystyä ottamaan lapsensa kipu pois. Jokaisen äidin pitäisi jaksaa olla lapsensa rinnalla yötä päivää mukisematta ja väsymättä, lohduttaen, silittäen ja pitäen sylissä hellästi keinuttaen. Jokaisen äidin kuuluisi osata vastata kysymyksiin oikealla tavalla pitäen lapsensa rauhallisena . Ja jokaisen äidin kuuluisi omata supervoimat unettomien öiden, menetettyjen hermojen ja jatkuvien "äiti, sä oot tyhmä"-kommettien vastineeksi.
Me yritämme parhaamme, rakastamme lapsiamme ja olemme varmasti valmiita tekemään kaikkemme heidän hyvinvointinsa eteen.
Jokainen meistä käy läpi omat kasvukipunsa elämässään, kuten tyttäreni, jonka kanssa on tullut valvottua niiden takia jo lukemattomia öitä.
Itkun ja epätoivon keskeltä nousemme silti vahvoina taistelemaan. Ponnistamme yhä korkeammalle ja loistamme yhä kirkkaampana. Pyyhimme kyyneleet ja puremme hammasta yhteen, vaikka kuinka pahalta tuntuisi. Ei ole väärin joskus kaatua, tuntea olonsa heikoksi ja väsyneeksi, ratkaisevaa on se miten matka jatkuu siitä eteenpäin.
Näin siis alkoi odotettu "rentouttava" pääsiäisloma. Parin tunnin yöunilla ei revitä kovin vahvaa energialatausta päivään tai juosta sitä suunniteltua 15 km juoksulenkkiä.
Suunnitelmat meni väkisinkin uusiksi.
Viime aikoina, tai voisiko sanoa, että viime vuosina, moni ulkopuolinen osatekijä on ottanut osaa tekemiini suunnitelmiin ja olen saanut huomata, että suunnitelma Ö ei olekaan kovin kaukaa haettua.


Rentouttavaa pääsiäisviikonloppua kaikille!!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Asfalttia aamiaiseksi.

"Askel on kevyt. Maisemat ovat kuin postikortista, mihin ikinä päätä kääntääkään, kaikkialla on kauneutta. Aurinko paistaa kirkkaan siniseltä taivaalta, vailla pilven pilveä. Lämmin tuuli heittelee hiuksia hulvattomasti sekaisin. Harpon kevein hypyin yli nupukivien, istahdan kapean kujan kuppilaan. Juon kahvin. ja toisenkin. Hengähdän hetken, ja jatkan taas matkaa. Lenkkitossut jalassa, hiki otsalta valuen. Matkaa 21,0975 kilometriä."






Näissä tunnelmissa juoksin viime yönä puolimaratonin. Hiukan mielikuvaharjoittelu värittyi unimaailmassa kauaksi todellisuudesta, sillä aivan noin helppoa se ei tule olemaan 5.5. Helsinki City Run:lla.
Viimeiset kuukaudet vaivannut on/off-flunssa on viennyt harjoittelusta paljon pois, joten oli aivan pakko laittaa tavoiteaika uusiksi. Itseäni kiduttamaan en sinne ole lähdössä vaan "fiilistelemään" ja olemaan yksi heistä 14 000 juoksijasta, jotka ovat tapahtumaan ilmoittautuneet.

Huomenaamuna taas juostaan aamulenkkiä.